Yrittänyttä ei laiteta - vai miten se sanonta menikään? Maaliskuun puolessa välissä oli Koirakerho Tassujen vuosikokous, jossa perinteisesti palkitaan myös vuoden koirat. Kolmatta vuotta peräkkäin sain tuoda Vuoden Näyttelykoira pokaalin kotiin, kun Natku otti toisen peräkkäisen kiinnityksen pokaaliin. Yllätykset eivät tähän loppuneet, kun yllätyksekseni Natku pokkasi myös Vuoden Agilitykoira voiton. Alkujaan lähdin vain hakemaan puruluuta agility kisauran aloittamisesta ja tuikkukippoa Fi Mva arvon saavuttamisesta. Suomen Keeshond yhdistyksen vuoden agilitykessu kisassa tulimme toiselle sijalle. Aina kannattaa ilmoittaa tuloksia, vaikka ne mitättömiltä tuntuisivatkin. Hierottava ollaan ennätetty olemaan, kun Outi pistäytyi kopeloimaan poikia. Vaikka ollaan Natkun kanssa kovin treenattu, kisattu ja liukasteltu, niin ei oltu saatu jumeja aikaiseksi. Ransu pääsi myös kopeloitavaksi olemattomilla lihaksillaan. Alun häsläämisen jälkeen "pikku"mies rauhoittui siinä määrin, että Ou
Aamun aurinko sarasti metsän takaa ja lupasi hienoa päivää. Kun oli sisä hommat tehtynä, päätti luontoäiti vetää verhot kiinni ja samalla verhojen taakse jäi aurinko. Sentään iltapäivän puolella alkoi verhot rakoilla ja lopulta tuli oikein hieno aurinkoinen keli. Keli oli sen verran hieno, ettei mitenkään päin voinut olla lähtemättä poikien kanssa kävelemään, vaikka piha hommat olisivat odottaneet tekijäänsä. Pieni mutka vain matkaan tuli, kun kameroita ei ollut aikoihin ulkoilutettu ja molemmista akut melkein tyhjät. Hetken aikaa kamera piuhan jatkoja ja vieressä kärsimättömästi odottaen, saatiin akkuun sen verran latausta, että pääsi kamera kaveriksi lenkkeilemään. Tasatahtia takajalat pomppaa ylös, loikkaa eteen ja nuuhkaise piennarta. Kevät on parasta aikaa, kun hiekkatie alkaa sulamaan ja koirat pääsevät täysillä päästelemään, ilman että täytyy pelätä liukastumisia. Rapa toki lentää ja talo muistuttaa hiekkalaatikkoa rapaisten kavereiden jäljiltä, mutta koirilla on lystiä.