keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Voihan vilinää vilskettä, helinää helskettä pienten kessujen.

Perjantai aamuna alkoi seikkailu vesisateen saattelemana.

Salosta hypättiin Kassun kanssa retkikuntamme kyytiin. Joukkueemme koostui neljästä kessusta ja yhdestä amerikan akitasta.
Suuntanamme oli länsisataman kautta Viron Haapsalu. Haapsalua kohden ajellessamme vesisade siivitti matkaamme ja ensimmäisen kerran koirat saivat maata jalkojensa alle Haapsalussa, kun taivas alkoi näyttämään selkiämisen merkkejä.

Näyttely ja majapaikan etsimisen jälkeen oli vuorossa murua kupuun. Tuurin siivittämänä löysimme kulkupelillemme varjoisan paikan, jotta koirilla olisi mukava oleskella autossa murkinoinnin ajan.
Ei ollut ruoka hinnalla pilattu ja maittavaakin oli. Pakkohan ruokaa oli myös hieman kuvattava.

Alkupalat

Kun muriseva maha oli tyydytetty oli aika ruveta tutustumaan majapaikkaan ja sen ympäristöön.



Pieni oli yksiömme, mutta sänky oli ruhtinaallinen. Ei ollut varaa, että Kassu saisi potkittua alas. Meitä hemmoteltiin myös meri näköalalla suoraan huoneemme ikkunasta.


Perjantai iltaan riitti naurua. Yksi naurun tyrskähdyksiä aiheuttanut oli eräs ukrainalainen. Puhua pälpätti puhelimeensa ja katseli auton perässä oleskelevia Kassua ja Runoa. Matkaansa jatkaessaan katsahti auton takaovessa olevaan amerikan akita tarraan ja tohkeissaan selitti nähneensä kaksi amerikan akitaa. Myöhemmin illalla rotu sekaannus sentään saatiin oiottua.

Lauantai aamuna varhain herättiin, jotta ennätettiin käymään aamu ulkoilutuksen jälkeen rauhassa aamupalalla.

Näyttely paikalle meno ei ihan mennyt sujuvasti.
Mitä tapahtuu kun kolme jääräpäistä suomalaista ja yksi virolainen kaahari kohtaa ahtaassa risteyksessä??
Reilu 5 minuuttia käsien heiluttelua ja ääntä enemmän, kuin normaalisti käännyttäessä. Jokseenkin lujaa keskellä tietä virolainen ajeli ja me ei ihan ennätetty kääntymään ennen kuin tää kaahari oli tukkimassa menon, niin et me ollaan keskellä risteystä poikittain. Aikansa se jakso meuhkata nokan edessä ennen kuin luovutti pienemmän oikeudella ja löi pakin päälle koneen huutaessa viimeistä virttään. Lopulta mahduttiin kääntymään ja taidettiin saada kaikki sivistyssanat mukaan virolaiselta kaaharilta.

Kaahari episodin jälkeen selviydyimme ongelmitta näyttely alueella ja saatiin vielä ihanteellisen varjoisaan paikkaan leirimme pystyyn.

Lauantaina kessu kehässä tuomarina toimi Jean Lawless Irlannista
Kassu sai kunnian polkaista kessu kehän käyntiin. Ei ollenkaan hullummin polkaistu käyntiin, kun napattiin ERI SA ja voittaen matkakumppani Runon (Iso Karhu Bruno) Pu kehässä. Täten siis Kassun nimen eteen saa lisätä Viron ja Balttian muotovalionarvon.

Waatan Daucus

Paras uros kehä
Waatan Daucus, Iso Karhu Bruno

Pikku Isla (Waatan Felicia) pääsi aloittamaan nartut ja hienostihan me Islan kanssa aloitettiinkin, vaikka maa tahtoi vetää nenää puoleensa. Maanvetovoimasta huolimatta Isla nappasi ERI SA:n ja JSERTin. Täten siin Islankin nimen eteen saa liittää Viron ja Balttian Junior muotovalionarvon.

Waatan Felicia

Kassun tämän kesän ROP kehien vastakilpailija Roosa (Iso Karhu Circus) muoree nappasi myös Jackpotin ja titteliriviinsä täydennystä Viron ja Balttian veteraanimuotovalion muodossa. Roosa vei myös ROP kehässä pidemmän korren ollen ROP, Kassun jäädessä VSP:ksi.

Rop veteraani
VSP Iso Karhu Bruno - ROP Iso Karhu Circus

Rop kehä
VSP Waatan Daucus - ROP Iso Karhu Circus

Hetken ehti hengähtämään ja juoruilemaan, kunnes taas mentiin. Tällä kertaa remmin toisesta päästä löytyi amerikan akita Zerppa (Inuline Charing Cross). Zerppa sai hienosti ERI SA PN2.

Ennen kuin ryhmät alkoivat oli aikaa hieman käydä kävelemässä ja löydettiinkin Kassun kanssa puistoalueen reunalta paikallinen agility kenttä.


Ryhmissä ei suurta menestystä tullut. Roosa nappasi sentään Ryp4 sijan.

Waatan Felisia BIS-Jun kehässä.

Ryhmäkilpailujen startatessa oli naurussa pitelemistä, kun estradille saapuivat mies ja koira kilpailijat. Lauantai päivän voittajapari oli kyllä huikea... tosin Minni taisi olla feikki tai transu, kun pallit keikkuivat.



Lauantain kessu tulokset:
Waatan Daucus ERI VAK1 SA PU1 SERT VSP -> EE & BALT MVA
Iso Karhu Bruno ERI VEK1 SA PU2 VSP-VET
Waatan Felicia ERI JUK1 SA PN2 JSERT ROP-JUN -> EE & BALT JMVA
Millblow Bring It On ERI AVK1
Iso Karhu Circus ERI VEK1 SA PN1 VSERT ROP ROP-VET RYP4 -> EE & BALT VMVA
Iso karhu Circus & Iso Karhu Bruno KP ROP-PARI



Millblow Bring It On

Sunnuntai aamu meni samalla savelellä, kuin lauantaikin ja virolainen kaaharikin osasi pysytellä poissa jaloista. Telttakin oli pysynyt paikoillaa yön yli.


Sunnuntaina alkujaan kessujen tuomarina piti olla Tino Pehar, mutta tuomari muutoksen myötä kessut tuomaroi Virolainen Reet Lint.
Tuomarilla ei tainnut olla niin kiire, kuin pyörittävällä. Ei ihan edes ennättänyt tajuamaan, kun kehä oli ohi jo.
Kassu aloitti pikalinkouksella vedetyn kehän. Kassu sai hienosti ERI SA:n. Runo vei tällä kertaa pidemmän korren ollen PU1.

Waatan Daucus

Islan nenää ei sunnuntaina vaivannut painovoima yhtä pahasti, kuin lauantaina. Isla saikin hienosti ERI SA:n.

Waatan Felicia

Sitten menikin pasmat sekaisin. Olin asennoitunut menemään uudelleen Islan kanssa kehään, kun pyörittävä ilmoitti seuraavaksi otettavan ROP-veteraanin. Ei kun koirat vaihtoon ja lennosta Runon kanssa kehään. Samaa haipakkaa meinasin häipyä kehästä ROP-Vet ruusukkeen kanssa... tiukka sävyinen komento kuului -Sijoilleen. Tämä tyttö jämähti kuin tikku paskaan, kunnes taas jo tuli tiukka käsky pyörittävän suunalta -Hae jo se junnu narttu.

ROP-veteraani
ROP Iso Karhu Bruno - VSP Iso Karhu Circus

Paras narttu kehässä oli kolmen kauppa. Isla nappasi hienosti PN1 sijan.

Paras narttu kehä
Waatan Felicia, Millblow Bring It On, Iso Karhu Circus
 Runo vei Rop kehässä pidemmän korren Islan jäädessä Vsp:ksi.

ROP kehä
ROP Iso Karhu Bruno - VSP Waatan Felicia

Zerpan kanssa ei tarvinnut sunnuntaina mennä kehään pyörähtämään, mutta silti kehä pyörähdykset ei rajoittuneet vain kessuihin.
Pääsin ihastuttavan Corgi herra Sulon (Dame Fox Aragorn) ohjaksiin. Kolmen yksilöarvostelun verran sain seurata kuinka Corgi esitetään, kunnes paras uros kehään kylmiltään mentiin Sulo herran kanssa. Sulo konkarin kanssa oli helppo loistaa, kun herra eteni varmoin askelin ja varmoin askelin asteltiin Ropiksi asti. Sulo oli vielä myöhemmin ryhmissä Ryp4.

Dame Fox Aragorn
Kuvaaja/ omistaja Eira Björkman

Kessuillekin tuli sunnuntaina hieman enemmän mennestystä ryhmistä, kun Runo ja Roosa ylsivät BIS4 pari sijalle ja Runo RYP3:neksi. Isla ei enään päässyt BIS-Junnu kehään pyörähtämään, kun täytyi lähteä kohti tallinnaa ja laivaa. Ennätettiin hyvin laivaan, vaikka matkalla oli mittavat tietyöt.

BIS4 Pari Iso Karhu Bruno ja Iso Karhu Circus
Sunnuntain kessu tulokset
Waatan Daucus ERI VAK1 SA PU2
Iso Karhu Bruno ERI VEK1 SA PU1 ROP ROP-VET RYP3
Waatan Felicia ERI JUK1 SA PN1 VSP ROP-JUN
Millblow Brign It On ERI AVK1 PN2 SERT -> EE MVA
Iso Karhu Circus ERI VEK1 SA PN3 VSP-VET
Iso Karhu Circus ja Iso Karhu Bruno KP ROP-PARI BIS4-PARI


Illalla kun alkoi väsymys painamaan, ei meinannut huumoria enään löytyä, kun laivan satamaan saapumisesta puolen tunnin kuluttua vasta päästiin laivan sisuksista ulos ja seuraavat n.20min madeltiin jonossa laituri alueella. Ei mennyt kuin noin 50min, kun päästiin tielle asti.
Kaiken lisäksi luontoäitikin oli päättänyt olla vitsikkäällä tuulella ja loihtinut paikka paikoin hernerokkasumun.

Nyt on taas reissu tehtynä... kyllä nää reissut vaan niin raskaita on, et on tehnyt mieli kellahtaa Kassun viereen loikoilemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti