Siirry pääsisältöön

Mä jännitän, niin että halkeen.

Johan on taas ennätetty ja jännitetty. Kirjoittaakin on pitänyt, mutta missä välissä??? Kaikkea ei varmastikkaan äkkiseltään muista, joten kerrataan tuoreimpia eli viikonloppua.

Ihan ensimmäisenä pitää mainita, että eletään jännittäviä aikoja. Juuri ennen maaliskuun Latvian reissua ja itse asiassa reissun aattopäivänä Kassulla kävi viehättävää leidi seuraa vielä toisen kerran. Vanni (Iso Karhun Fanny) kävi Hannan ja Juhan kanssa kosio retkellä. Ihan näinä päivänä pitäisi syntyä X määrä suloisia pötkylöitä Turun kupeeseen. Valaaksi tituleeratun Vannin laskettuaika sijoittuu tähän alkuviikkoon. Eli jatkossa tiedossa pentukuva rääkkäystä.


Alla olevassa röntgen kuvassa pötköttelee ainakin 4 Kassun jälkeläistä perunoiden ja porkkanoiden kera. Arvailuja on tullut neljästä kahdeksaan keskiarvolla. Eli nyt vain voimme odotella mitä lastia Vanni mukanaan kantaa ja koska hän päästää pienokaiset ihmettelemään suurtaa maailmaa.


Syvennytäämpä seuraavaksi viikonlopun kuntoilu pläjäykseen eli Rauma Kr:n. Aikoinaan kun Rauma julkaisi aikataulun aloin jo hikeä pyyhkimään otsalta. Tiedossa oli neljän koiran esittämis rupeama ja vain viisi kessua ilmoitettuna. Toivoin vain ettei juuri samanlaisia helteitä puske, kuin vuosi takaperin. Viime vuoden reissusta juttua. 

Kassu aloitti kehä rupeaman saaden hienosti toisessa valio luokan näyttelyssään Eri Sa:n luokka ykkösellä. Seuraavaksi veteraani kehään Runon (Iso Karhun Bruno) kanssa ja tuloksena Eri Sa luokka voitolla. Eli eli.... Nythän mulla oli kaksi urosta paras uros kehään. No onneksi ennen kehää olin Heljän kanssa ennättänyt jutustelemaan ja Heljä oli lupautunut auttamaan, joten kehään päästiin Heljä Runon ohjaksissa. Tänä vuonna Kassu vei pidemmän korren ollen Pu1, Runon ollessa Pu2. Edellis vuonna sijoitukset oli mennyt toisin päin.

Siitä suoraan koira vaihtoon ja pikku Isla (Waatan Felicia) kehä pyörähdykselle juniori luokkaan. Islan kilpakumppanin ollessa arvosteltavana ehdin kehän laidalla sopimaan Mikan kanssa, jos kummatkin nartut saa Sa:n niin Mika hyppää toisen ohjaksiin. Jotenkin automaattisesti oletin, että Heljän Zeri (Eerondaali Vendetta) saa Sa:n, mutta sieltä tulikin Eh. Pikku Isla meni oikein reippaasti kehässä, vaikka kehän reunalla meno kauhistutti. Isla on juuri ja juuri junioiri ikäinen ja turkki myös vielä pentumainen. Suureksi iloksi Isla sai Eri Sa:n ja oli luokka voittaja sekä Rop juniori. Tässä vaiheessa kehä sihteerikin alkoi menoani säälivästi katsomaan.
Eikun koira vaihtoon ja Roosan (Iso Karhun Circus) kanssa veteraani luokkaan. Hienosti Roosa sai Eri Sa:n myös.... Mikaaaaaaa.... Nyt ois sit kaks narttua Sa:lla. Mika sai kunnian olla Roosan ohjaksissa ja hienosti ohjastikin parhaaksi nartuksi. Isla hienosti Pn2 ja ihka ensimmäinen Sert.

Paras narttu kehä.
Kuvaaja Juha Kantola

Nopeasti jälleen koira vaihtoon ja Runo pääsi Rop-Veteraani kehään pyörähtämään ja pyörähti siinä määrin, että sai Rop-Veteraanin Roosan ollessa Mikan ohjattavana Vsp-Veteraani. Mika sai jatkaa vielä Rop kehänkin Roosan ohjaksissa minun jälleen vaihtaessa koiran Kassuun. Kassu oli kyllä elementissään ja tuomari ihastuikin Kassuun suuresti kruunaten hänet Rotunsa Parhaaksi.
Tuomari vielä Rop kehän jälkeen kehui Kassun mittasuhteita, kuinka hieno paketti ja turkki Kassulla on.

Roppi kehässä kehis ei enään jaksanut, kuin huokaista urakkaani ja numerotkin meni ulkomuistista hällä, kun ei nuo numerolaput ihan päässyt samaan tahtiin kehään, kuin koirat. Tässä vielä on kehitettävää sisäänheittäjillä.

Rop Waatan Daucus Vsp Iso Karhu Citrus
Tuomari Graham Kerr, Australia
Kuvaaja Juha Kantola

Ryhmä kehissä ei sitten mennestystä herunut, mutta olihan tuossa vaiheessa jo pitkä päivä takana ja koiristakin sen huomasi. Ja kyllä Raumalla aurinko jälleen lämmitti.... tosin ei yhtä paljon kuin edellisvuonna ja sentään välillä oli pilvessä, joilloin tuli selkeästi viileämpää.

Kiitokset vielä Salon Heljälle handlaus avusta ja Janssonin Mikalle. Mika saikin kessu kehästä ruusuke vaihteen päälle ja yritti kahdella koiralla päihittää meidän ruusuke saldon, mutta ei tainnut ihan riittää, vaikka vielä hienot ryhmä sijoitukset nappasikin.
Kiitoksen päivän seurasta Leila, Jp & muut.

Kessu klaanin ruusuke saldo.
Rauman tulokset ja tuomarina toimi hurmaava vanha herra Graham Kerr Australiasta.

Waatan Daucus Val Eri1 Sa Pu1 Rop
Iso Karhun Bruno Vet Eri1 Sa Pu2 Rop-Vet
Eerondaali Vendetta Jun Eh2
Waatan Felicia Jun Eri1 Sa Pn2 Sert Rop-Jun
Iso Karhun Circus Vet Eri1 Sa Pn1 Vsp Vsp-Vet