Siirry pääsisältöön

Juhlaerikoisnäyttely vm. 2015

Taas on vuosi vierähtänyt ja kessu erkkari koettu. Tällä kertaa erkkari olikin juhlaerikoisnäyttely, kun kessu yhdistykselle tulee tänä vuonna täyteen 50 kessun karvaista vuotta.

Aamulla kukon kiekaisun kanssa samaan aikaan tuli silmiään raotettua. Liikkeelle lähdettiin ajatuksella, että Klaukkalassa kennelliiton koulutushallilla oltaisiin puoli ysin aikoihin. Hyvin tässä onnistuttiin ja saatiin hyviltä mestoilta leirin paikka.

Millin ja tyttö köörin kanssa rantauduttiin samoihin aikoihin ja päästiin laittamaan Kassu ja tyttö pentuset Manna (W. Fumana) ja Viola (Eerondaali Waatan Star) kuntoon. Kassun kun olin saanut yön rypyistä oiottua, niin samontein pääsi Gero (W. Erigeron) puunauksen alaiseksi. Pojat kun vaihtuivat, kuin liukuhihnalla pöydällä, niin Mannalla riitti pöhistävää, kun kumpaisellekin poitsulle piti ilmoittaa viereisen pöydän olevan Mannan OMA kaunistautumis pöytä.

Pennut alkoivat 9.30 ja Waatan tytöt pääsivät estradille viimeisessä erässä eli vanhemmat narttu pennut. Manna on niin äitinsä Lilan (W. Angelica) tyttö ja tipsuttaa, kuin hänelle luodulle paikalla, kun saa Millin vierellä kulkea. Tällä elegantilla esiintymisellä Manna vei luokkavoiton. Voittoputki jatkui vielä parasta narttu pentua valittaessa ja näin oli menolippu Rop-pentu kisaan ansaittu. Rop kehässä toistettiin viime vuotinen ja tuotiin vaaleanvihreä Vsp-pentu ruusuke lisukkeineen leiriin. Viola otti luokkansa neljännen sijan.

W. Fumana - Manna

Hetki ennätettiin hengähtämään, kun junnu urokset astelivat areenalle. Nuoriin uroksiin pääsi Gero ja Gerolla oli meno päälänsä varsinkin, kun tuomari Kari Järvinen suhisi edellä oleville. Gerolle ei tarvinnut suhista, kun herra säntäsi riemua täynnä tuomarin syliin. Nuorissa uroksissa Gerolla oli kolme kilpakumppania ja hienosti Gero otti luokkavoiton, tosin ilman Sa:ta.

Nuorten luokan urokset

Nuorten luokan urokset

Gero pois ja numerot vaihtoon, kun jo kiisin Kassun kanssa urosten avoimeen luokkaa. Avoimissa uroksissa oli kovaakin kovempi kilpailu ja kaikkiaan Kassulla oli 10 kilpakumppania, joista yksi oli velipoika Domi (W. Doronicum).

Avoimen luokan uroksia.

Kassu esiintyi oikein mallikkaasti mitä nyt hallin ilmastoinnin humina tahtoi häiritä ja korvat pyöri röpelinä päässä. Kassu sai hienosti Eri:n.

Kassu

Heti perään oli Domin vuoro ja Domin esiintyminen on muuttunut varmemmaksi, kun on useamman kerran ollut kevään aikana näytelmissä. Domi sai Eh:n, kun valjaat ovat harmittavaisesti kuluttanut selästä karvan ja rusehtava pohjavilla paistoi.

Domi

Tämähän oli näyttely, josta uumoilin meidän lähtevän ensimmäisen kerran ilman luokkasijoitusta, mutta eipäs lähdetty, kun meidät nostettiin luokan kolmanneksi ja palkittiin vielä Sa:lla.
Paras uros kehässä ei meillä ollut saumaa, mutta kyllä siellä olikin kova kattaus uroksia.

Urosten jälkeen pääsi tytöt areenalle ja Waatan tyttöjen esiinmarssin aloittivat siskokset Aida (W. Elodea) ja Essi (W. Erica). Molemmat tytöt saivat hienosti Eri:n. Essillä oli luokkavoitto lähellä, mutta loppu metreillä alkoi kyllästyttämään joukon ensimmäisenä oleminen ja meno ei ollut tarpeeksi näyttävää. Essille luokan toinen sija Sa.lla ja Aidalle sija neljä ilman Sa:ta.

Nuorten luokka nartut.

Aida

Hetken aikaa taas saatiin hengähtää, kun seuraava kattaus astui areenalle valio nartuissa, kun luokan viimeisinä arvosteluun astelivat siskokset Sumu (W. Dablia) ja Darma (W. Darmera). Sumulle ei Eh:ta parempaa herunut, mutta Darma sai Eri:n sijoittuen luokka neloseksi Sa:n kera.

Tästä se tohina vasta alkoikin, kun Essi ja Darma astelivat pyörähtämään paras narttu kehään, jonka jälkeen nopeasti palikat uuteen järjestykseen ja kasvattaja luokkaan.

Paras narttu luokka

Kasvattajaan tällä kertaa astelivat Kassun johdolla Essi, Darma ja Aida. Kovassa kilpailussa sijoitumme kolmanneksi Kp:n kera.

Miten me osataankin aina odottaa omaa vuoroa nätisti rivissä.
Eli kuka ei kuulu joukkoon??

Kasvattaja 3 Kp
Kassu, Darma, Essi, Aida

Kun kasvattajasta päästiin, niin taas koirat uuteen järjestykseen ja jälkeläisluokkaan. Tällä kertaa oltiin osattu ajatella jälkeläisluokka mahdollisuutta ja paikalla oli neljä jälkeläistä ja toinen vanhemmista... ainakin melkein. Kati juuri ja juuri ennätti kehän laidalle Bellan (W. Bellis) kanssa, kun hallin ulko-ovi oli mennyt lukkoon, eikä tietenkään ketään pystynyt vastaamaan puhelimeen, kun oltiin kasvattajassa. Numero oli hukassa ja peppuvillat solmussa matkustamisesta, mutta hyvin selvittiin ja muiden ryhmien arvostelun aikana setvittiin pika pikaa Bellan peppuvillat oikoseen. Deekkos jälkeläisryhmällä emä Bella, pojat Kassu ja Domi sekä tytöt Darma ja Sumu oltiin kolmansia Kp:n kera.

Jälkeleisryhmä W. Bellis - Bella
Kassu, Domi, Darma, Sumu

Vielä oli parikilpailu jäljellä, johon menivät Kassu ja Essi. Aiemmin kun kokeiltiin, niin Darma ei tällä kertaa ollut ollenkaan, niin yhteistyökykyinen, mutta Essipä oli ja oli siinämäärin, että lähti tyytyväisenä Millin jalanvierestä hurmaavan herrasmies Kassun seuraneitinä pyörähtämään parikilpailuun. No tällä kertaa ei menestystä herunut.

Jos päivässä riitti tohinaa, niin riitti ihmeteltävääkin. Täytyi sitten ihan rodun omassa erikoisnäyttelyssä nähdä dopingtestaus. Testattavat oltiin ennakolta ilmoitettu sijoitusten perusteella ja Kassulla oli lähellä testaukseen joutuminen/ pääseminen, mutta Sa pelasti, kun yksi nimetyistä testattavista oli urosten avoimen ensimmäinen, jota ei palkita Sa:lla ja Kassu oli kolmesta palkitusta se kolmas Sa:n saanut. No enään ei voi sanoa, ettei koskaan ole nähnyt.

Päivän päätteeksi kotiin päästessä oli kyllä akut totaalisen tyhjät ja unimattia ei tarvinnut kauaa odottaa... oikeastaan sitä sai pitää loitolla, ettei liian aikaisin saavu.

Sunnuntaina ennemmän tai vähemmän pirteenä uudelleen reissuun ja taas oli suuntana Klaukkala. Nyt olikin vuorossa kessu yhdityksen vuosikokous ja mölli tokokoe, jossa toimin tuomari sihteerinä. Päivän päätteeksi vielä jäätiin Kassun kanssa siivous/ kantoapulaiseksi.
Voi vain todeta, että oli hyvin akut tyhjentävä viikonloppu.

Waatan leirin tulokset vielä kokonaisuudessaan.

Pennut
Manna Pek1 Kp Pn1-pentu Vsp-pentu
Viola Pek4

Urokset
Gero Nuo Eri1
Kassu Avo Eri3 Sa
Domi Avo Eh

Nartut
Essi Nuo Eri2 Sa
Aida Nuo Eri4
Darma Val Eri4 Sa
Sumu Val Eh

Kasv3 Kp (Kassu, Essi, Darma, Aida)
Jälk3 Kp (Bella: Kassu, Domi, Darma, Sumu)