Siirry pääsisältöön

Sammakon hyökkäys ja pörröjen miting.

On taas ollut menoa ja meininkiä.
Edellis viikonloppuna ennätettiin olemaan jälleen Sinikan aksa koulutuksessa ja heti perään sunnuntaina aksa epikset, joissa tällä kertaa talkoo hommissa. No pääsi Kassukin kisa paikalle haistelemaan hajuja ja tervehtimään sisko plikka Darmaa.

Viikolla Saku Sammakko ryömi talvikolostaan haistelemaan kevään tuoksuja ja teki yllätys hyökkäyksen Kassun kimppuun.


Nyt alkoi meidän pystien keräys, kun niille on ihan oma kaappikin. No kai tuonne muutakin, kuin vain pystejä, mutta ne nyt saivat sukeltaa ensimmäisenä lasien taakse.


Perjantaina käytiin Evaa tervehtimässä ja ovella oli vastaanottokomitea. Kassukin osasi kerrankin olla hiljaa. Ainoastaan isolle mustalle pukille (kauempana kuvassa) piti hieman jurista, kun tuli lähempää katsomaan, mikä pieni harmaa pörrökasa paikalle saapui.


Eilen lauantaina riittikin hulinaa, kun neljä Waatalaista ja kaksi vahvistusta kokoontuivat.
Osan porukasta oli karsinut jylläävä flunssa aalto.

Ensimmäisenä paikalle saapuivat Tuomiset Kassun Remu (W. Buxus) enon ja Nemo vahvistuksen kera.

Waatan Buxus - Remu

Waatan Buxux - Remu

Melko pian perään saapuivat Kantolat yber söpön Islan (W. Felicia) ja Fanni vahvistuksen kera.

Waaran Felicia - Isla ja Iso Karhu Fanny - Fanni

Tässä välissä ennätimmekin juomaan jo ensimmäiset kahveet ja herkkuttelemaan leivonnaisilla. Tuomisen pojat pääsivat tarhaan ja Kassu sekä Fanni saivat vallata etutarhan. Isla pääsi nuorimman etuoikeidella kahveepöydän ääreen. Kun paikalle saapui Antti ja Karoliina Domin (W. Doronicum) kanssa niin pääsimme starttaamaan kävelylle.

Waatan Doronicum - Domi

Miehet jäivät lämmittämään kotaa ja Isla jäi korkeimmaksi työjohdoksi vahtimaan. Antti lähti pitämään meitä eukkoja jöössä, ettei ihan unohduta juoruamaan tienposkeen.
Hieman oli lenkillä kähinää, kun Domi ja Remu päättivät mittailla voimiaan ja Kassukin joutui sijaiskärsijäksi. No kun saimme marssi järjestyksen setvittyä, niin loppulenkki menikin mutkattomaksi... Domi nenä kiinni Fannin takalistossa ja Kassu siinä ympärillä pompotellen omiaan. Tuomisen pojat pitivät varmoin askelin porukan perää.

Lenkiltä saavuttaessa olikin jo ensimmäinen satsi makkaroita melkein tuhottuna ja seuraava lämpiämässä. Makkaraa kun oltiin tarpeeksi tuhottu, niin siirryimme vielä kahvittelemaan ja juoruaminen senkun jatkui.

Isla

Nemo, Remu, Isla, Fanni

Isla

Isla ja Fanni

Isla ja Fanni

Muiden jo lähdettyä, niin veljekset pääsivät vielä sisälle pyörähtämään. Tässä vaiheessa Kassu kyllä oli jo valmis iltalevolle, kun aamusta jo oltiin startattu aksa treeneihin ja sieltä suoraan kotiin vieraita vastaan ottamaan.

Domi ja Kassu

Loppuun vielä surullisempia uutisia....
Viikko takaperin Kassun suuresti ihailema hoitotäti Zana siirtyi autuaammille laitumille tormentamaan vallattomia karvapörröjä. Kassun ja Iwanin harteilla on suuri vastuu siirtää Zanan kultaakin arvokkaammat opit tuleville sukupolville.