Siirry pääsisältöön

Tassujen rapsetta kaviouralla.

Huh huh mikä viikko jälleen takana... Vieläkin saa hikeä pyyhkiä otsalta.

Viikko alkoi Kassun komeilulla lehden palstoilla. Tiistaina ilmestyi paikallislehti somero, jossa oli helatorstain mätsäristä tehty juttu.

Torstai olikin sitten oikein treeni päivä, kun treenattiin aamulla ja illalla. Aamulla kun aikaisin herää, niin on aikaa treenata. Tosin tällä kertaa otettiin ihan tottista. En sitten tiedä oliko Kassu vielä niin uninen vai mikä oli, mutta se oli kadottanut tyystin liikkeestä istumisen, eikä seisomaan nousukaan tahtonut onnistua. Illalla sitten olikin näyttelytreenien vuoro ja meidät pestattiin häiriöksi. Kiusattiin urakalla Lennua tekemällä kaikki kevätjuhlaliikkeet edellä mutkitellen ja takana hiostaen.

Kassu näyttää kieltä Lennulle.
Joskus tämäkin parivaljakko yllättää ja osaa ottaa ihan iisisti. Taisi lämpö ja tiukat näyttelytreenit viedä mehut kaksikosta, niin ettei jaksanut enään riehua.


Perjantaina olikin Kassulla kesän ensimmäinen pesispeli. Viime kesänä jo Kassu oli aktiivisesti mukana kylä pesiksessä kotipesä vahtina. Tosin Kassun aika taisi mennä muksujen kanssa temutessa ja taisi siinä lomassa tulla ihan vain muutama namikin nautittua.

Raskasta tuo kotipesänvahti homma. Illalla ei enään jaksettu, kuin kuoppa kaivaa keskelle pihaa ja laittaa sen viereen nukkumaan. Tosin auton pihaan kaartaessa Kassu heräsi ja se käytiin tormentamassa turvallisesti auton perässä jolkottaen.
Väsynyt kotipesä vahti.
Lauantaina Kassun aika vierähti työnjohto tehtävissä. Tärkeän näköisenä Kassu makoili viileällä betonilla ja seurasi mitä tapahtuu.


Sunnuntai aamuna muutaman tunnin (4h) yöunien jälkeen tuli nokka käännettyä kohti Lahtea ja ryhmä- sekä pentunäyttelyä. Matkalla poikettiin tavarat siirtämään Pirkon ja Darman kanssa samaan autoon, josta jatkoimme kimpassa matkaa.
Heti aamusta klo 10.00 alkoi ryhmänäyttelyn kessu kehä. Kassu kilpaili nuorissa ja hieman kiire meinasi tulla, että ennätti kehään. No tämä hieman näkyi esiintymisessä ja kaiken lisäksi koira piti esittää eri päin mitä yleensä. Ei luulis olevan merkitystä kummalla puolella se tuomari on, mutku tää ei vaan osaa ja se näkyi myös Kassun terhakkuudessa. No onpahan taas joku asia mitä työstää näyttelypuolella.
Tuomari oli myös jännä tapaus. Kehää sai seurata tooooosi tarkkaan, kun ilmeisesti oli hieman kielimuurta. Arvosanatkin olivat jänniä arvosteluihin verrattuna. Tuomari sai myös arvostelun mukaan Kassulle lehmänsorkat?!? No nämä lehmänsorkat eivät estäneet jatkoon pääsyä. Tulos näyttelystä oli Nuo Eri2 Sa Pu4.
Tällä kertaa sentään Kassu ei mennyt neliveto päällä,  mitä ei kyllä usko Kaisan ottamasta kuvasta. Myöskään Kassua ei tarvinnut lahnana perässä raahata. Eli liikkuminen oli ihan kivaa, jota myös kehuttiin vapaaksi ja reippaaksi.
Alla Kaisan ottama kuva kehästä. Tiedänhän minä, et osaan olla vieterimato, mut en mä sentään uskonut pystyväni noin akropaattisiin asentoihin kehässä.

Kuvaaja Kaisa Vihinen

Ryhmiksen kehä kun oli ohi, niin alkoi Waatan Eekkosia saapumaan paikalle. Urakka harjaaminen pääsi mukavasti alkuun, kun pentuset saapuivat eri aikoihin paikalle. Pentusten peppuvilloja siivotessa tuli uusi nimityskin hommattua. Tätä nykyä sitä ollaan peppuvillaspecialisti... hetkessä peppuvillat hohtavaan kuntoon, tarvittaessa camomillan tuoksuisina.
Viimeisenä pääsi siistimis vuoroon Gero (W.Erigeron). Geron valtava turkki oli tuttua kauraa jo erkkarista. Tällä kertaa yhteissävel toimi paremmin, kuin erkkarissa ja toimi siinä määrin, että Gero päätti tykätä jopa liikkua kanssani. No tämähän johti siihen, että sain Geron numeron käsivarttani koristamaan ja juoksu kierrokset pentu kehässäkin.
Sen verran hyvin Geron kanssa meni hommat yksiin, että ensiksi päihitettiin Kp:n kera velipojat Elmo (W.Elymus) ja Rodi (W.Erodium). Rop kehässä saatiin vastaamme sisko tyttö Essi (W.Erica). Suureksi yllätykseksi (ainakin minulle) Gero vei pidemmän korren ja vei Rop-pentu tittelin. Eikä se Geron liihottaminen tähän loppunut, vaan ryhmä kehässä tuomari Perttu Ståhlberg nosti meidät vielä Ryp4 sijalle.
Gero on kyllä huikea tyyppi handlata, kun muistaa vaan tarpeeksi kehua, pussata ja halata.
Onnea vielä Sippuloille ja Gerolle.

Waatan Erigeron "Gero"
Ryp4
Kuvaaja Milja Laaksi

Ennen Geron ryhmä kehää käytiin pyörähtämässä Bis kasvattaja kehässä. Jännitys momenttia oli riittämiin, kun Aidalla (W.Elodea) oli juoksut päälänsä ja pojat myös registeröivät asian, varsinkin Elmo. Kristiina tuli hienosti ryhmämme perässä Elmon kanssa, vaikka Elmolla riitti intoa ja kummallekin ensimmäistä kertaa. Hienosti meni sisarusten esiintyminen, vaikka päivä oli ollut pitkä ja oli paahtava kuumuus. Tuomari Paula Rekiranta nosti ryhmämme kauneimmaksi ryhmäksi seitsemästä ryhmästä.

Waatan Bis1 kasvattaja
Aida, Essi, Gero ja Elmo
Kuvaaja Kaisa Vihinen
Pitkä oli päivä, mutta hyvässä seurassa aika lentää siivillä. Matkatkin meni mukavasti, live tai puhelin matkakumppanin säestyksellä. Kiitos kaikille.

Tänään Kassu lepäili päivän ja keräili voimiaan iltavierasta varten. Ukkonen ja sateet yrittivät pelotella, mutta lenkille lähdettäessä lämpötila alkoi uudestaan kohoamaan vauhdilla.
Iki ihana Raksu saapui viihdyttämään Kassua. Yhteinen sävel löytyi heti ja ilolla sekä vaarallisilla tilanteilla ei ollut rajaa, kun pääsivät peltotielle irrottelemaan.

Raksu

Kassu ja Raksu kerjuulla.
Nyt lattialla makaa karvaista kynnysmattoa muistuttava umpi väsynyt pötkylä.