Siirry pääsisältöön

Kauniit ja Karkurit

Viime perjantaina Kassu pääsi puunauksen alle. Onneksi karvanlähtö alkaa näyttämään helpotuksen merkkejä ja kaulurista löytyy jopa ihan siedettäviäkin kohtia. Ehkei meistä ihan karvattomia tulekaan.

Kun on kauniiksi puunattu ja karvat liehuvat takkuttomina, niin onko parempaa tekemistä, kuin lähteä karkureissulle. Joku mielenkiintoinen haju löytyi pellon laidasta ja sinnehän se vipotti häntä oikosena. Samalla reissulla käytiin naapuri pellolla äestämässä ollut traktori tormentamassa turvallisen etäisyyden päästä. Haju taisi olla niin mielenkiintoinen, että tultiin samoja jälkiä takaisin päin. No reissussahan aina rähjääntyy ja niin oli kauniiksi puunatut tassut saaneet kura kuorrutteen.

Lauantaina lähdettiin kannatus mielessä mätsäriin. Kuusjoen Spl:lä järjesti Salossa mätsärin, niin täytyi lähteä "naapuri" seuraa kannattamaan.
Samalle päivällä oli sattunut toinenkin mätsäri Saloon ja osallistuja määrällä ei päässyt juhlimaan. No toisaalta meille hyvä, kun käytiin hakemassa viimeiset ulko treenit ennen sunnuntain näytelmiä. Mätsäri oli pikavauhtia osaltamme ohi... tunnin verran, jos juoruamiset lasketaan pois. No ei sentään reissu ihan turha ollut, kun oltiin isojen punaisten 3. Kerrankin Imppukin pääsi osalliseksi palkintoihin, kun yksi palkinnoista oli Impulle käyvä nahkakurkka... tosin siitä saisi Kassulle oikein hyvän remmin, kun vain käsisijan lisäisi.


Kassu palkinto luunsa kimpussa.

Sunnuntaina käännettiin nokka kohti Raumaa. Kerrankin voi sanoa, että oli tuuria, kun kehä oli heti aamusta. Vuoden ensimmäinen hellepäivä ei ehkä ole se kaikkein paras näytelmä sää.
Jos Kassu oli läkähtyä kuumuuteen, niin velipoika Domilla (W.Doronicum) riitti energiaa. Poikien juoksu tyylit oli kiitolaukkaa tai lahnana perässä vetelehtien.
Ensimmäisen juoksu kierroksen Kassukin paineli kaasu pohjassa ja kun hieman huomautti asiasta, niin sitten tultiin perässä löntystäen. Rupesi jo itseäänkin huvittamaan, kun ensiksi koira vetää, kuin höyryveturi ja sitten, kun saa hieman rotia niin pitäisi saada lujempaa juoksemaan... huoh... tuomari Antonio Di Lorenzo oli hieman tarkka liikkeistä.
Tuomarin katsoessa Kassun hampaita, Kassu päätti aivastaa oikein kunnolla. Aivastus ei ollut mikään pieni, vaan oikein kunnon pärskäys. Taisi tuomari hieman hätkähtää tilannetta, kun kädet irtosi salamana. Itseäni alkoi niin kovin naurattamaan tilanne, etten pystynyt kuin herttaisesti hymyilemään tuomarille. No uskalsi tuomari sentään jatkaa hampaiden tiirailua, muttei juuri yhtä paljon ylähuulta venyttäen.
Olin aivan varma Kassun velton esiintymisen tähden, ettei sa:ta irtoa, mutta tulihan se sieltä.
Domikin yllätti avoimessa luokassa... kaksi edellä ollutta kilpakumppania, kun oli repäissyt eh:t ei odotukset olleet korkealla, mutta eri:hän sieltä napsahti. Vaikka Domi kilpailuluokan vetikin laukka tyylillä, niin silti irtosi sa. Tämähän tarkoitti, että veljekset pääsivät kummatkin paras uros kehään.
No jos yksi osaa kokemuksesta juosta, toista saa perässä raahata ja kolmas esittää kevätjuhla liikkeitä, niin ei ole vaikea päätellä järjestystä. No veljekset ottivat Pu2 ja Pu3 sijat.
Kassun tarkka tulos rivi oli Nuo Eri1 Sa Pu2 Sert.


Vaikka Waatalaisia oli vain Deekkos veljekset, niin silti pääsin vielä pyörähtämään kasvattaja luokkaan. Tällä kertaa kylläkin juostiin Ikurin riveissä, kun tarvittiin yksi handleri lisää.
Kommelluksia riitti yhdellä sun toisella, mutta mukava päivä taasen kessu porukoiden kesken.

Karoliina myös nappaili mun kameraan aimo annoksen kuvia kessu kehästä ja niistä parhaimmat löytyy TÄÄLTÄ.